Lapsen perintöä ei anneta palvelijalle

Nuorempana pidimme eräässä seurakunnassa nuorten aikuisten iltoja. Meillä oli tiimi jossa päädyin olemaan se henkilö jolle lopulta kasaantui kaikista eniten vastuuta tekijätyyppisen ja palveluhalukkaan luonteeni vuoksi.

Pidin myös puheita joissa jaoin Jumalan yliluonnollisesta tavasta muuttaa meidät Hänen seuraajinaan enemmän Jeesuksen kaltaisiksi. Puhuin myös paljon Jumala parantavasta voimasta tehdä terveeksi mielen ja ruumiin vaivoista. Ihmiset muuttuivat, parantuivat sisäisesti ja keskuudessamme tapahtui myös useita ihmeparantumisia.

Joukossamme oli eräs minua vanhempi heppu joka löysi paikkansa palvellessaan kokouksissamme soittamalla bassoa ylistyksessä. Hän oli mukava ja hiljainen mies, eikä oikein koskaan odottanut tai pyytänyt itselleen mitään. Ollessaan jonkun ajan kanssamme hän pyysi voivansa keskustella kanssani erään kokouksemme lopussa. Hän toivoi minun rukoilevan puolestaan. Suostuin mielihyvin! Kysyessäni hänen toivomaansa rukousaihetta hänen pyyntönsä viilsi sisintäni ja haastoi minua voimakkaalla tavalla.

Hän sanoi kärsineensä pitkään työttömyydestä ja pyysi rukoilemaan löytävänsä töitä, mutta kamppailin itse saman aiheen parissa kärsien työttömyydestä ja tietynlaisesta köyhyydestä. Minulla oli kyllä suuri usko ja luottamus Jumalan muuttavaan ja parantavaan voimaan ihmisten sisäisissä asioissa, mutta mitä tuli ulkoisiin rukousvastauksiin, niin kyseessä oli alue hengellisessä elämässäni joka ei ollut vielä tullut valloitetuksi Jeesuksen Herruuden alaisuuteen - sillä jos se olisi ollut, niin se olisi jo näyttänyt Jeesuksen todellisuuden kaltaiselta.

Basistimme rukouspyyntö asetti minut vaikeaan paikkaan. Pystyisinkö todella investoimaan itseni kyseiseen rukoukseen? Toisin sanoen, kykenisinkö oikeasti uskomaan rukoilemaamme aiheeseen vai rukoilisinko vain näön vuoksi tehdäkseni hänet tyytyväiseksi. Minulle sellainen rukoilu olisi uskonnollisuutta ja esittämistä, mikä olisi oman aikani lisäksi ennen kaikkea hänen aikansa hukkaamista.

”Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät.”
Matt. 6:5 (1933/-38)

“Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.”
Matt. 6:7 (1933/-38)

“Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.”
Hepr. 11:6 (1933/-38)

Kävin sisälläni hetken läpi hetken kamppailun jonka lopuksi rukoilin hänen puolestaan. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua ymmärtäessäni minulta puuttuvan jotakin merkittävää. Vähänpä kuitenkaan vielä tiesin tilanteen olevan Jumalan tarkoitus aloittaa jonkin uuden kasvattamista minussa.

Isä alkoi opettamaan minulle eräästä Evankeliumin ydinasioista: kuinka kaikki Hänen meille jakamat asiat perustuvat perinnön jakamisen periaatteeseen.

Aivan kuten emme tule koskaan ansaitsemaan pelastustamme, emme myöskään tule koskaan ansaitsemaan yhtäkään rukousvastausta.
No, mutta tietysti! Kuinkas muutenkaan? Asiasta puhuttaessa tämä voi olla useille meistä aivan itsestäänselvää. Osaamme varmasti antaa oikeat vastaukset oikeisiin kysymyksiin järjen tasolla, mutta vasta käytäntöön siirtyessä meille paljastuu missä todella menemme sydämemme tasolla.

Keskustelu Isän kanssa

Eräänä päivänä, täysin odottamatta, Isä aloitti keskustelun kanssani:

“Minun on ollut vaikeaa siunata sinua, koska yrittäessäni siunata sinua päätyisit tekemään siitä ‘parannusta’.”

En ymmärtänyt miksi minä, tai kukaan, muka tekisi parannusta saamastaan hyvästä?

Vaellukseni aikana olen oppinut Isän paljastavan meille totuuksia itsestämme esittämällä oikeanlaisia kysymyksiä. Näin Hän teki jälleen kohdallani:

“Kuvittele tilanne jossa todella antaisin sinulle miljoona euroa. Kuinka valitsisit käyttää tämän rahan?”

Aloin ajatella kysymystä todellisena tilanteena. Ymmärsin, että oikeassa tilanteessa päätyisin varmaankin antamaan mittavan osan tuosta summasta pois. Joko jollekin seurakunnalle tai hyväntekeväisyydelle. Vaihtoehtoisesti saattaisin alkaa myös tekemään määrättyjä hyviä investointeja tuolla rahalla.
Niin tai näin, niin päätyisin käyttämään rahat jollain sellaisella tavalla, jolla voisin oikeuttaa itselleni voivani pitää rahat tyydyttääkseni omaatuntoani, ennemmin kuin asennoituisin saaneeni ne täysin ilmaiseksi lahjana.

Ei niin etteikö rahan antaminen olisi jaloa ja kunniallista, tai investoinnin olevan hyvä idea, vaan Isä halusi paljastaa ja johtaa minut ymmärtämään todelliset motiivit. Tuohon aikaan minulla todella oli ongelmia vastaanottaa hyvää esim. lahjoina tai kohteliaisuuksina.
Mikäli sain ilmaiseksi jotakin, minkä koin ylittävän minäkuvani arvon, niin koin tarvetta “tasata tilit” tekemällä vastapalvelukseksi jotain super hyvää. Jotain, jonka kokisin olevan lahjan arvoon verrattavissa, voidakseni tuntea saavani oikeuden pitää lahjan itselläni.
Vaikka en olisikaan alun perin tavoittanut lahjaa varastamalla sitä, niin minusta saattoi silti tuntua aivan kuin sen pitäminen olisi jollain tavalla varastetun tavaran hallussapitoa.

En ollut koskaan ajatellut asioita tällä tavalla. Isä oli kohdallani täydellisesti oikeassa!

Seuraavaksi Hän alkoi puhutella minua identiteetistä. Vaikka en ollutkaan asennoitunut pelastumiseeni ansiona, Hän paljasti minun omaksuneen palkatun työntekijän identiteetin siihen mitä tuli siunauksiin ja rukousvastauksiin, ennemmin kuin aseman Jumalan lapsena.

Keskustelussa Jumala avasi minulle jotain hyvin merkittävää, jonka tulisin varmaan muistamaan aina:

“On laitonta antaa lapsen perintöä palkkana palvelijalle ansiona tehdystä työstä.”

Uudestisyntyessämme meistä tulee Jumalan lapsia ja vastaanotamme kaikki Jumalan lapsen oikeudet. Kuitenkin tulemme koko hengellisen elämämme ajan kasvamaan hengelliseen kypsyyteen johon sisältyy riisuutuminen pois maailman meille opettamista käsityksistä ja valheellisista identiteeteistä. Kuten että olisimme orjia, orpoja tai palkattuja työntekijöitä.

Harmiksi jotkut uskovat ja suuntaukset jopa opettavat näistä jääden identiteetteihin joiden mukaan olisimme ikään kuin Jumalan palkkaamia työntekijöitä. Löytyy pallottelua joko täyden passiivisuuden tai suorituskeskeisen hengellisen elämän välillä.

Näistä identiteeteistä olisi paljon kerrottavaa, mutta keskityn tässä jakamaan lyhyesti palkatun työntekijän ja Jumalan lapsen identiteetin eroista.

Merkittävä ero näillä kahdella identiteeteillä:

1.
Työntekijälle maksetaan palkkaa ansiona tämän tekemästä työstä ja työnsä määrän perusteella.

2.
Lapselle jaetaan perintöä tämän kypsyyden perusteella, mikä määrittää hänen kykynsä kantaa saamaansa perintöä.

Näitä keskusteluja käydessäni Isän kanssa päätin kysyä mitä väliä sillä olisi kuinka ymmärtäisin oman identiteettini? Hänhän on kaikkivaltias Jumala, joten eikö Hän silti voisi vastata rukouspyyntöihini huolimatta siitä mitä ajattelisin itsestäni? Isän vastauksessa oli enemmän järkeä kuin osasin odottaa:

“Jos säilytät palkkalaisen identiteetin samalla kun jakaisin sinulle perintöäsi, niin päätyisit uskomaan sen tapahtuneen omista ansaitsemistasi teoista ennemmin kuin Minun armostani. Tämän lisäksi todistaisit tästä myös kaikille muille. Päätyisin vahvistamaan vääränlaista identiteettiä sinussa.”

Shakkimatti! Vastaanottaaksemme Jumalan lupaamia siunauksia Evankeliumin sanoman valossa, meidän on aivan välttämätöntä hyväksyä tietoisella tasolla roolimme ja asemamme Jumalan lapsina.

Tämä ilmestys muutti rukouselämäni totaalisesti!

Paneuduin ottamaan syvemmin selvää kuinka perintö, perillisyys ja perinnön jakamisen periaatteet toimivat, ennemmin kuin antaisin niiden olla Raamatussa vain romanttiselta kuulostavia täytesanoja saadakseen asian kuulostamaan hienommalta.
Aloin myös harjoitella ajattelemaan, ja sitä mukaan myös asennoitumaan aiheisiin ja elämäntilanteisiin, kuten Jumalan lapsi niihin asennoituisi.
Opettelin hyväksymään - eli uskomaan - kaikkien Jumalan lupauksien olevan myös minulle tarkoitettuja etuoikeuksia. Ei oman erinomaisuuteni vuoksi, vaan Jeesuksen Kristuksen saavutuksen puolesta ristillä:

“Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä…”
Room. 8:17 (1933/-38)

Viettämällä aikaa määrättyjen aihetta käsittelevien Raamatun paikkojen ja Jumalan läsnäolon parissa, aloin harjoitella näkemään itseäni enemmän Isän Jumalan silmien kautta. Katsoessaan minua Hän näkee minussa Poikansa Jeesuksen ja Hänen vanhurskautensa, rakastaen minua samanlaisella rakkaudella kuin olisin Hänen ainoansa, vaikka tiedostankin olevani osana isompaa perhettä.

Tämä alkoi näkyä rukouselämässäni ja melko lyhyen ajan saatossa myös rukousvastauksissani. Päädyin vastaanottamaan useita elämäni kannalta tarpeellisia ja myös minulle henkilökohtaisesti tärkeitä iloa tuottavia siunauksia. Siunauksia joiden puuttumista olin salaisesti ihmetellyt vuosia niiden viipymisestä
En kuitenkaan koskaan ollut niellyt “teologiaa” sellaisesta Jumalan tahdosta kuinka Hänen sydämen halunsa mukamas olisi meidän elävän puutteessa elämän perustarpeista, koska en ollut koskaan löytänyt Raamatusta tukea tälle Uuden Liiton todellisuudessa.

Nyt voin jakaa useita todistuksia kuinka uskollinen ja hyvä Isä on ollut myös ulkoisten konkreettisten rukousvastauksien ja siunauksien alueelle. Myös asenteeni on muuttunut totaalisesti. Tänä päivänä olen innoissani siitä mitä hyvää Hän voikaan seuraavaksi tehdä ja olen valmis odottamaan, uskomaan ja rukoilemaan aina seuraavaa läpimurtoa alueella kuin alueella jolla en vielä näe Jeesuksen hallintavaltaa täydessä mittakaavassa!

“Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.”
Hepr. 2:8 (1933/-38)

Kaikki kunnia Jeesukselle Kristukselle, amen!

Riisuutukaamme siis vanhoista identiteeteistämme, jotka eivät palvele edes meitä itseämme eivätkä etenkään Kaikkivaltiasta Jumalaa. Pukeutukaamme sen sijaan siihen uuteen Isän tarjoamaan identiteettiin Hänen lapsinaan ja hämmästykäämme kaikkea sitä hyvää mihin johtaa meidät vapauttaessaan perintönsä meille perillisinään!

“Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ‘Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.”
Matt. 25:34 (1933/-38)

Seuraa vapautta!!